Vanhan naisen iiristen suuntaamaa kerrontaa

Puhdistus-romaani jatkuu aikahypyllä 40-luvulta vuoteen 1992. Nyt puhuu kaikkitietävä kertoja, joka kuvailee virolaista aamunsarastusta vanhan virolaisen naisen, Aliide Truun, näkökulmasta. Kärpästä epätoivoisesti saalistava virolaismummo assosioituu mielessäni heti Silberfeldtin kustantaman painoksen kannessa tuijottavaan vanhaan naiseen. Myös mummon Aliide-nimi muistuttaa kovasti edellisen kappaleen naisen Liide-nimeä – kenties kyseessä on sama nainen.

Aliide Truun aamutoimia kuvatessa kerronnan tapana on eläytymisesitys. Kaikkitietävä kertoja kuvailee miljöötä ja kärpäsjahtia Aliiden pään sisältä käsin, ja kerronnassa huomio kiinnittyy juuri sellaisiin asioihin, joita vanhan naisen voi kuvitella huomioivan. Kerronta myös hairahtelee tuon tuosta sivupoluille, kun yhdestä asiasta muistuu mieleen toinen tovereineen. Myös tekstissä esiintyvät johtolauseettomat mielipiteet ja kommentoinnit ovat Aliide Truun aivoituksia, mikä on eläytymisesitykselle ominaista.

Virolaismuorin toivoton käpäsen metsästys keskeytyy, kun hän huomaa kärpäsen kakkojen tahriman ikkunalasinsa läpi pihamaalleen ilmestyneen mytyn. Tässä vaiheessa lukija voi kuulla mummon kiihtyvän sydämmen sykkeen korvissaan. Mummon hermostuminen on luonnollista, mutta hän yrittää jatkuvasti piilottaa sen itseltään – ja samalla lukijalta.

Aliide yrittää palauttaa ajatuksensa normaaleiksi, muun muassa pyörittelemällä mielessään odottavaa säilöntäurakkaa. Vanha nainen tuntuu myös jatkavan aamupuuhastelujaan entiseen malliin, mutta hänen tajunnanvirtansa rönsyilee jatkuvasti pihalla makaavaan vaatekasaan.

Lopulta Aliide Truu ei enää voi hillitä itseään, vaan viikate kädessään hän lähtee tökkimään myttyä, joka paljastuu resuiseksi tyttörukaksi. Kaikkitietävä kertoja kuvailee tyttöä niin ikään vanhan virolaisnaisen näkökulmasta ja kuvailu sekoittuu Aliiden mielipiteisiin, kokemuksiin ja näkemyksiin nykymaailmasta.

Puolueetonta tietoa siitä kuka tai millainen tyttö on lukija ei saa ollenkaan, mikä tekee lukukokemuksesta elämän makuisen. Enhän minäkään näe elämässäni ihmisiä omina itsenään, vaan aina oman havainnointikykyni, arvojeni ja asenteideni värittämänä.

Oikeastaan eläytymisesitys kerrontatapana antaa lukijalle tosielämän kaltaisen mahdollisuuden tehdä päätelmiä henkilöistä. Aliiden tajunnanvirrasta tehdyistä lukijan omista päätelmistä muodostuu sellainen käsitys Aliidesta kuin millaisen lukija olisi tehnyt, jos olisi kohdannut Aliiden omassa elämässään. Sen sijaan kaikkitietävän kertojan suora kerronta tai puolueeton kuvailu olisivat riisuneet Aliiden todellisuudesta poikkeavaksi hahmoksi, kun lukijan omat puolueelliset haivainnot olisivat menettäneet merkityksensä.

Tarina jatkuu mielenkiintoisena dialogina kahden eri-ikäisen naisen välillä. Nyt ollaan päästy siihen, mitä takakannessa lupailtiin!