Aliide luo haastetta lukukokemukseen

Olen menossa romaanin kolmannessa osassa, eli tarina on lipunut hetken jos toisenkin eteen päin. Ensimmäisessä osassa eletään 1990-luvun alkua, mutta toinen osa on pelkkää takaumaa Aliide Truun elämästä. Tapahtumat ovat vyöryneet vauhdilla ja muun muassa sosiaalinen ympäristö on muuttunut juonen mukana.

Kaikkitietävä kertoja kertoo tapahtumista edelleen henkilöiden ajatuksia kuvaamalla. Ensimmäisessä osassa sukelletaan romaanin toisen päähenkilön, Saran, mieleen, mutta enimmäkseen tapahtumat etenevät Aliide Truun näkökulmasta kerrottuina. Suoran kerronnan puute luo kuitenkin haastetta lukemiseen, sillä kerronta on vahvasti sidoksissa romaanin persoonallisiin henkilöihin.

Toinen päähenkilöistä, Aliide Truu, kokee romaanin aikana valtavasti järkyttäviä asioita, joiden ei kaikkien uskoisi mahtuvan yhden ihmisen elämään. Aliidea kidutetaan, häntä halveksutaan, hän tekee valtavia päätöksiä, jotka vaikuttavat toisten ihmisten elämiin, ja hän todennäköisesti tuntee myös syyllisyyttä monista teoistaan. Kuitenkin Aliide Truun ajatusmaailma tuntuu pysyvän samantyylisenä ruusuisista nuoruusvuosista vanhan lesken päiviin saakka.

"Tavallisia" kasvutarinoita lukemaan tottuneena päähenkilön muuttumattomuus hämmentää minua. Toisaalta päähenkilössä on muutakin varsin kummallista, mikä luonnollisesti heijastuu myös kerrontaan. Aliide Truu ihastuu nuorena tyttönä hautausmaalla. Teinitytön epätoivoinen rakkaus ei kuitenkaan parannu ajan myötä, vaan saa jopa pakkomielteisiä piirteitä tarinan edetessä.

Kerronnan perustuessa Aliiden mielenmaisemaan, lukijan on vaikea kyseenalaistaa Aliiden toimia tai ajatuksia. Kaikkitietävä kertoja ei anna puheenvuoroa Aliiden kanssa eri mieltä oleville, joten lukijankin näkökulma tapahtumiin jää varsin suppeaksi – täysin Aliidesta riippuvaiseksi. Myös Aliiden ajattelun muuttumattomuus rajoittaa lukijan mahdollisuuksia oivaltaa uusia asioita.

Lukijan onkin todella ponnisteltava ymmärtääkseen todelliset tapahtumat Aliiden varmojen mielipiteiden takana. Toisaalta haastavuus on hauskaa, mutta valitettavasti kirja on hauska lukea läpi myös kerronnan objektiivisuutta kyseenalaistamatta. Lukijan on osattava kasvaa lukijana, vaikka päähenkilö ei kasvakaan.